Kahden kuukauden ratsutuksen jälkeen saimme nähdä, miten se on edistynyt. Noora ratsasti ruunaa ilman turpahihnaa ja martingaalia ettei mikään rajoittaisi sitä ja tekisi sen oloa epämukavaksi. Ruuna oli edelleen välillä hätäinen ja ravissa pää meinasi nousta ja askel kiihtyä, mutta välillä tuli hyviäkin pätkiä. Helppo ratsastettava se ei edelleenkään ole. Kolmenkymmenen vuoden aikana ratsuttaja oli tavannut vain yhden samantapaisen hätähousun. Välillä hänelläkin meinasi tähän usko loppua, mutta pienet rennommat pätkät antoivat uutta uskoa että hevonen olisi kuitenkin vielä korjattavissa.

Olin jotenkin itse toivonut että se alkaisi kulkea kauniisti ja tasaisesti jo kuukauden - kahden jatkuvan ratsutuksen jälkeen. Silloin olisin voinut ajatella että vika on ollut vain satulan päällä. Mutta kun haastetta ja työtä tuntuu riittävän edelleen, siihen on vain orientoiduttava. :)

Noora on tehnyt töitä myös ruunan lihashuollon kanssa ja käyttänyt sillä omaa satulaansa varmuuden vuoksi. Selässä ei tunnu olevan mitään erityistä sanomista. Hitaamman ravin löytymiseksi tarvitaan edelleen parempaa tasapainoa ja tyyntä mielentilaa.

Välillä se "Vermon takasuora" vaan iskee päälle yllättäen...

Sitä ei ole kiva katsoa sivustakaan. Mutta välillä taas menee ihan ok...

Onhan tässä vielä loppukuu aikaa saada ratsutuksesta kaikki se hyöty, mitä varten ruuna sinne meni. Sen jälkeen täytyy itsekin ryhdistäytyä ja alkaa vaatia hevoselta säntillisyyttä niissä asioissa, mitkä se on oppinut, ettei työ valu hukkaan oman laiskuuteni vuoksi. Minä kun olen niitä ratsastajia joille riittää se että hevonen malttaa seistä puoli minuuttia paikallaan selkään noustessa. :D Nyt sille on opetettu edes vähän pitempää pinnaa ja se kannattaa säilyttää.

Silinterille on varattu tallipaikka samalle maneesitallille mistä se kesän alussa lähti. Mukava päästä tuttuun paikkaan, niin ei hevoselle tule taas uutta stressiä uudesta paikasta.

Sitten onkin aika raspauttaa hampaat ja rokotuttaa se vuosirokotuksella.

Toivon että tallin heinä olisi tänä vuonna hyvin sulavaa! Viime vuonna se oli kovin kortista ja ruunan herkän vatsan vuoksi jouduimme ostamaan sille omat heinät.

Mutta näin edetään ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan! :)

Marsuille se on tiennyt mukavia päiviä ulkohäkissä pihanurmella. Heti kun kaste on kuivunut ne ovat menneet ulos ja saaneet olla iltaan asti "laitumella".

Marsulan sisätiloissa olen tehnyt pieniä uudistuksia. Viivin ja sen tyttären Perhoskorvan häkkitilaa laajensin yhdistämällä kaksi n. metrin pituista häkkiä toisiinsa. Nyt niiden häkki on pari metriä pitkä.

Mortti sai muuttaa tyttöjen entiseen häkkiin, joka on hieman isompi kuin sen vanha häkki (n.1,10 cm x 70 cm).

Olohuoneen jaloitteluaitausta sisustin uudelleen. Typerien sanomalehtien sijaan siinä on nyt vihreä räsymatto ja vessalaatikko, jota marsut oppivat heti käyttämään. Matolta on helppo lakaista papanat ja se tuntuu pysyvän muuten siistinä. Heinähäkki on sijoitettu purulaatikon päälle joten edes heinänroskaa ei matolle jää.

Jaloittelutilaa sisällä.

Mortti ihailee puutarhan kukkia. Elämänlankaa se ei tosin saa maistaa, eikä kyllä halunnutkaan.

Viivi- mamma ja Perhoskorva leikkivät majaa... :)

Marsut rakastavat pajusiltaa jonka alla voi piilotella. Tilasin niille toisen samanlaisen Zooplussasta samalla kun tilasin satsin pellettejä. C-vitamiinin olenkin saanut ostettua nyt tosi edullisesti Puuilosta, josta löysin myös tosi maistuvaa ja hyvää heinää kohtuuhintaan! Talveksi tosin täytyisi taas ostaa pienpaalissa hevosheinää, jonka kustannus on kaupan heiniä paljon pienempi...

Sain työn loputtua myös ommeltua marsuille unipussit. Niistä kuvat myöhemmin. ;)

Perhoskorva 3 kk ulkoilee äipän kanssa. :)

Marsulassa jaksellaan hyvin. Vihreä maistuu aina kun sää sallii ulkoilun ja sisällekin on tarjoiltu reilusti tuoretta, sen mukaan kun emäntä on jaksanut sitä kerätä. Myös salaattimaa rehottaa ja sitä on harvennettu marsuille ahkeraan. Tietysti sen verran maltilla ettei marsujen vatsat käy pinkeiksi. ;)

Pientä harmia on tuottanut pihassamme olevat pikkumurkut. Onneksi niitä ei sentään ole kaikkialla eivätkä ole kovin ärhäkän oloisia, vaan sellaisia pikkuruisia mustia joilla on pesiä maan alla. Tänään hävitin pari löytämääni pesää ihan perinteisin konstein suolalla ja kanelilla... Toivottavasti tepsii. Oikeita myrkkyjä ei voi käyttää kun kyseessä on marsujen ruoka, eli nurmi...

Silinteri on lähtenyt kesäkuun alussa ratsutukseen Noora Ojanperälle Eräjärvelle. Se viettää samalla laidunkesää pienessä ruunalaumassa ja on sopeutunut hyvin. Kävimme katsomassa sitä juhannusviikonloppuna. Ruunapojat esittivät korskeita orheja, koska naapurilohkolle oli juuri tuotu uusi tamma joka sattui olemaan kiimassa. Järjestys palasi vasta kun aidalla notkuva neitokainen oli raahattu kauemmas laiduntamaan. :)

Silinterin ratsuttaja on pehmeän linjan edustaja, joka ei käytä mitään pakkokeinoja vaan pyrkii hevosen renotuteen. Meriittejä häneltä löytyy, mm. maineikkaan Ukkosen Pojan ratsuttaneena. Koska Noora on erikoistunut suomenhevosiin ja mm. ex-ravureihin, uskomme hänen sopivan myös Silinteriä kouluttamaan.

Ruunan kanssa edetään kaikessa rauhassa. Se on kuulema jo "näyttänyt kaikki puolet itsestään", eli myös sen virman puolensa joka tulee esiin varsinkin kun jokin asia jännittää. Uskon kuitenkin että kaikki menee hyvin ja ruuna tasaantuu kun tutustuu paremmin uuteen ihmiseen.

Tässä muutama kuva juhannuksen jälkeen:

Silinteri lähti kiltisti lenkille tallinpihasta lähtevälle metsäautotielle. Siitä poikkesimme kapeammalle polulle, joka oli mukavan pehmeä kengättömille kavioille. Koko metsä oli heräämässä eloon, ruoho on alkanut jo kasvaa, sinivuokot hehkuivat kaikkialla! Mikä ihana kevää hehku!

Perhoset lentelivät, kärpäset surisivat... Jossain korkeuksissa kirkui haukka.

Sammaleisia suuria kiviä, naavaisia kuusia... Aivan täydellistä!

Poikkesimme vielä kapeammalle ruohottuneelle polulle, joka johti syvemmälle metsään. Silinteri kulki todella kauniisti ja rauhassa... kunnes polun varrelta oli kaadettu muutama puu ja ne olivat ruunan mielestä pelottavia! Meinasi laittaa juoksuksi kivikkoisella polulla, mutta en suostunut.

Päästiin soratielle ja siinä ruuna teputti jännittyneenä ja kuvitteli näkevänsä pikku-ukkoja joka kiven takana. OIkea kauhun aihe oli sitten suuri musta roskalaatikko tien varressa. Siinä tuli stoppi ja yritys kääntyä ympäri, mutta pienen hetken katseltuaan ruuna suostui ravaamaan laatikon ohi.

Kiittelin sitä urheasta suorituksesta ja taas matka sujui rauhallisissa merkeissä. Vielä yksi pieni sätkykohtaus yhden postilaatikon kohdalla, voltti ja matka jatkui taas kauniisti kävellen kotiin asti. No, vielä tallinpihaan tullessa piti säpsähtää vesilammikkoa, joten päätin antaa ruunan päästellä höyryjä vielä vapaana maneesissa. Siellä otettiin pikkuhiki laukoilla, jäähdyteltiin ja sitten ruuna pääsi päiväheinille. Viilensin etujalkoja kylmäyssuojilla ja keräsin sille pienen sylyksen tuoretta ruohoa tarhojen reunoilta.

Ruuna oli hyvillään ja jäi syömään päiväruokiaan.

Illalla viimeinen marsunpoikasista lähti uuteen kotiin, Pikkumusta, jonka uusi nimi on nyt Nuppu. Se pääsi kahden nuoren marsuneidin seuraksi. Myin sen mukaan oman pikkumökin ja annoin sille vesipullon ja pellettiä kaupanpäälle, kapean putken johon se mahtuu pakenemaan jos lauman pomo sitä jahtaa... hoito-ohjeet kirjallisena ja yhteystietoni.

Helpottaa omaa oloakin kun tietää että on koittanut auttaa pikkutyttöä uudessa elämäntilanteessa. Hoito-ohjeessa lukee myös että marsuillani on ikuinen palautusoikeus. Varmuuden vuoksi. ;)

Tuskinpa niitä kaikkia palautetaan, mutta jos niin käy niin kyllä meille mahtuu useampikin marsu. Järjestin juuri marsujen huonetta ja raivasin siellä olevaan turhaa rojua seinustoille. Nyt siellä on avaraa... Mahtuisi vielä ainakin muutama marsu lisää helposti. :D

Silli on ollut lomasta huolimatta mukava, alun kankeus lähti nopeasti kaarevilla urilla taivutellen. Kaikessa on pyritty rauhalliseen mielialaan, koska ruuna on niin stressiherkkä ja ottaa helposti kierroksia. Jos maneesissa on muita se kuumuu helpommin, varsinkin ravissa ja laukassa. Silloin ei puhuta enää tahdikkaasta ja kontrolloidusta liikkumisesta, vaan kaahottamisesta ja hötkyilystä.

Koska ei ole tarpeen enää vahvistaa noita ei-toivottuja käytösmalleja, pidättäydyn hitaammissa askellajeissa heti jos tuntuu että ruuna ei ole kuulolla. Alamme harjoitella käynnissä taivutuksia ja pysähdyksiä. Kun ruuna on kuuliainen, lopetetaan työskentely siihen ja siirryn jalkamieheksi kävelemään sen kanssa.

Silinteri on menossa kesäksi ratsutukseen Eräjärvelle, Parvelan hevostilalla. Olen iloinen että paljon suomenhevosia ratsuttanut Noora ottaa sen ratsutukseen. Tavoitteena on vain rentous, tahdikkuus ja hyvin avuilla oleva hevonen, joka liikkuisi hyvässä tasapainossa ja kantaisi itseään oikein.

Toivon että hermoilu ja kaahottelu unohtuisi kokonaan, koska aikaa myöten sellainen hajottaa hevosen jalkoja ja stressi myös vatsaa.

Nyt ruuna on hyvässä kunnossa kaikin puolin ja nauttii tarhaseurastaan Tahvosta.

Eräjärvellä sitä odottaa kesälaidun ratsutuksen ohessa, se tekee hyvää sen mielelle.

Oma elämäni tuntuu tällä hetkellä todella stressaavalle. Työasiat kuntoutuksen jälkeen on vielä auki, fysioterapia tuntuu jatkuvan iäisyyden. Nytkin olkapää tuntuu rasittuneelle kun kirjoitan koneella.

Ikävin asia tällä hetkellä on kuitenkin rakkaan äitini heikko kunto. Hän on sairaalassa tiputuksessa, aika lailla muissa maailmoissa, enkä tiedä miten siinä käy. Äiti täyttää tänä vuonna 77 v. Mieli on raskas, kun ei voi auttaa, ja kun välimatkaa on parisataa kilometriä. Käymään menen tietenkin. :(

Marsulapset ovat varttuneet luovutusikään ja niistä kolme poikaa, lempinimiltään Punapöksy, Raitapaita ja Musti lähtivät uuteen kotiinsa tiistaina tasan 5 viikon iässä (marsujen luovutusikä). Emomarsu ei imetä poikasiaan pitempään kuin 3 viikkoa, joten luovutusiässä marsulapset ovat jo aika itsenäisiä. Pojat olivat saaneet yöpyä omassa häkissä keskenään pari yötä ennen luovutusta.

Olin iloinen että ne lähtivät kaikki samaan kotiin, mikä teki muutoksesta niille huomattavasti lempeämmän. :)

Kotiin jäi vielä kaksi tyttöä Perhoskorva ja Pikkumusta. Perhoskorva saa jäädä meille, Pikkumusta lähtee uuteen kotiin sopivan löydyttyä. Yksinäiseksi marsuksi sitä ei myydä, vaan toisen tyttömarsun kaveriksi.

Annan myös mukaan kirjalliset hoito-ohjeet ja tuttua pellettiä, millä pääsee alkuun.

Nyt ulkona kasvaa jo hiukan vihreääkin, kevään ensimmäisiä herkullisia voikukanlehtiä on maisteltu.

Ikkunalla kasvattelen myös jotain marsuille: persiljaa, rucolaa ja salaattia sekä ohranorasta. Ohraa onkin jo syöty monena viikkona sitä mukaa kun se kasvaa.

Marsut telmivät iloisesti jaloitteluaitauksessa, poikasista on tullut jo paljon vahvempia ja painoakin on kertynyt nopeasti.

Ohessa muutama kuva marsulapsista. :)

Tytöt Pikkumusta ja Perhoskorva kivellä, pojat taustalla. :)

Tytöt Pikkumusta ja Perhoskorva

Musti syö porkkanaa. :)

Perhoskorva, joka jää meille <3

Kuva pesämökistä, kun lapsia ei oltu vielä vieroitettu. Tästä kuvasta näkee, miksi "perhoskorva" sai hassun lempinimensä. ;)

Olkapääni paranee pikkuhiljaa, mutta hitaammin kuin osasin odottaa! Käyn fysioterapiassa kahden viikon välein ja koitan kotona kuntouttaa sitä annetuilla harjoituksilla. Olkapään kipuilu ja liikerajoitteet ovat estäneet minua nousemasta satulaan sairasloman aikana.

Onneksi Silinteri on saanut tarhakaverin, vuonohevosruuna Tahvon. Saa enemmän liikettä kun on kaveri tarhassa. Ruuna on ollutkin varsin tyytyväisen oloinen nyt eloonsa.

Tallilla käyn sitä harjaamassa ja laittamassa sille greenlinen yrteillä höystettynä (anis ja camomilla), tasapainottamaan sen herkkää vatsaa ja kävelyttelen sitä/juoksutan vapaana tai liinassa.

Kohtapuolin aion taas kavuta satulaankin, vaikka ajatus jännittää. Vireä hevonen ja kipeä käsi, siinä riittävästi jännityksen aihetta. Täytyy ottaa mies mukaan tallille, auttamaan ensimmäisessa ratsautumisessani tauon jälkeen ja tarpeen mukaan vaikka taluttamaan. :D

Viikon päästä minulla on myös lääkärintarkastus, jännitän sitäkin mitä ortopedi nyt kädestä sanoo ja haukkooko vallan huonoksi harjoitteluni tulokset. ;)

Pikkulasten ruoka koostuu ihan lehmänmaidosta (kulutusmaito on lähellä marsuemon maidon koostumusta) johon on sekoitettu porkkanapilttiä, kauravelliä ja välillä myös pellettivelliä (se on hiukan liian karkeaa mennäkseen helposti milllin ruiskusta läpi, mutta marsulapsille hyvää ja helppoa syötävää).

Marsuvauvat syntyvät täysin valmiina, silmät auki, karvapeite ja pysyvät hampaatkin suussa. Ne kykenevät syömään kiinteää ruokaa heti syntymän jälkeen.

Kaksiviiikkoisena olen saanut painot jo hyvin nousuun, vaikka lähtöpainot olivat alhaiset. Pienimmilä vain 50 g, muillakin keskimäärin vain 60 g. Lapsoset vipeltävät jo ympäri häkkiä, kiljuvat vellin perään ja pupeltavat pieniä salaatinpaloja, omenaa, porkkanasiivuja, parsakaalia, persiljaa ja myös pellettiä ja ohuita heinänkorsia.

En ole tinkinyt kustannuksista niiden ravinnon suhteen, rahaa on palanut kiitettävästi. Jos poikasten hintaan laskettaisiin kaikki se raha mitä niiden kasvattamiseen (ensiluokkaisilla rehuilla ja kasviksilla) kuluu, marsut olisivat kalliita. ;) En kuitenkaan tehtaile poikasia rahan takia, siksi ei olekaan samantekevää mitä ne syövät. 1,5 kg kasvatusruokapussi (Oxbown Performance) maksoi Faunattaressa 20 e! Siinä on tavallista pellettiä enemmän proteiinia kasvuun. Atromin kasvatusruoka olisi kiinnostanut minua enemmän, mutta sen saatavuus on heikkoa. En viitsinyt tilata 12 kg säkkiä vain yhtä poikuetta varten, pikkupusseissa sitä ei tunnu saavan netistäkään. Oxbow ei tunnu olevan maistuvinta, harmi kyllä. Sitä kuluu hitaasti.

Marsulassani syödään suoraan viljelijältä ostettua hyvää timotei/nurminata heinää. Poikaset ovat lisäksi saaneet eläinkaupan pehmeämpää heinää, joka tuoksuu ihanalta. Sitä onkin kulunut paljon.

Viivi on hyväkuntoisen näköinen, kiiltäväkarvainen ja virkeä kaikesta huolimatta. Se tykkää silityksistä ja herkuista, joilla sitä hemmotellaan. Jaloittelemaan se ei ole vielä päässyt, koska poikaset ovat vielä pieniä ja hätääntyvät jo häkin vaihdosta kirmaamaan ympäriinsä. Siinä saa äitikin liikuntaa niitä paimentaessaan. Imetys väsyttää, lepoa ja ruokaa se tarvitsee nyt eniten.

Loppuun muutama kuva poikasista. :)

Vastasyntyneet, ikää 3 tuntia. :) Ensimmäinen poikasten tarkistus ja likaantuneen pesän siivous.

Mamma imettää <3

Kauniinvärinen uros "Punapöksy" 6 vrk, poikueen vahvin.

Punapöksy toiselta puolelta. Lempinimi tulee tästä "vaatetuksesta". ;) Todella lunki ja rauhallinen sälli! Ihana tapaus! <3

"Perhoskorva", pieni tyttö. Ihana luonne tämäkin, luottavainen sylissä, mutta ei tule ensimmäisenä vastaan. Tässä ikää 3 tuntia. :)

"Musti", porukan hulivili ja kaikista rohkein. Kokomusta uros, tässä 6 vrk vanha.

"Pikkumusta", tyttö jolla muutama ruskea karva vyötäisillä. Lähestulkoon musta. Hieman kaino, herttainen luonne. Tässä ikää 3 h.

"Raitapaita", hauskan värinen pikkupoika, Mustin kaveri kaikessa villikoinnissa. Raitapaidan "vyö" on toiselta kyljeltä punainen, toiselta valkoinen. Tässä kuvassa vastasyntyneenä punnituksessa, emo ei ole vielä pessyt ihan puhtaaksikaan... Raitapaita on ensimmäisenä vellijonossa Mustin kanssa, tunkee läpi kaltereista ja on oikea rämäpää nyt kaksiviikkoisena. Velliä kuluu uskomattomia määriä, joten eiköhän pikkutirppa saa vielä painossa muut kiinni. :)

Raitapaita ylhäältä katsottuna, ikää tässä vajaa viikko...

Tällä hetkellä Silinterillä ei ole tarhakaveria, vaikka se on hyvin sosiaalinen hevonen. Ikävä kyllä sen aikaisempi tarhakaveri potkaisi sille ikävän haavan takareiteen ja ne oli pakko erottaa hokkiaikana. Uutta tarhakaveria ei ole löytynyt, mutta ruuna pääsee kosketuksiin tarhanaapureiden kanssa. Vanha herkkä xx-tamma onkin sen juttukaveri, jonka kanssa aidalla keskustellaan henkeviä.

Päiväruuat ne saavat 13-14 välillä tallissa, jossa niillä on mahdollisuus myös juoda. Illaksi ne saavat palata tarhaan ja olla siellä iltaan asti. Iltaheinät jaetaan n. klo 18. Pieni Prix-annos, kivennäiset ja pellavalima kuuluu myös Silinterin iltapalaan.

Itse tallilla käydessämme annamme ruunalle vähän greenlinevelliä (vain muutaman desin kuiva-aineena mitattuna, mutta laihaksi velliksi tehtynä) ja sen mukana vatsaa hoitavia yrttejä (fenkolinsiemen, camomilla ja anis) tai maitohappobakteeria.

Silinteri on saanut tänä keväänä pitkään lomailla, sitä ei ole ratsastettu lainkaan Tammikuun puolenvälin jälkeen, koska olin silloin olkapääleikkauksessa (ns. Bankartin leikkaus, olkapää ei pysynyt paikoillaan parin tapaturman jälkeen ja kipuili, joten se päädyttiin leikkaamaan. Osaksi irti revennyt rustoreuna siistittiin hiomalla ja ommeltiin kiinni lanka-ankkureilla) ja minut määrättiin ratsastuskieltoon 3 kk ajaksi.

Silinteri liikkuu kuitenkin jokatoinen päivä liinassa tai irtojuoksutuksessa, joten sen kunto ei ole aivan romahtanut.

Kuumalle, herkälle hevoselle ei ole helppo löytää vapaaehtoisia ratsastajia ja ratsuttaja useamman kerran viikossa olisi tämän hetken taloustilanteessani liikaa. Kerta viikkoon ratsutuksesta taas ei olisi mitään hyötyä, hevonen vain stressaantuisi vieraasta ratsastajasta (sitä se tekee muutenkin).

Aloitetaan siis alusta uudelleen tämän pakollisen loman jälkeen.

Toisaalta hevosella on ollut myös vatsavaivoja vaihtuvien ja väliilä heikkolaatuisten heinäerien johdosta, koska se on hyvin herkkävatsainen. Joulun aikaan aloimme tuoda sille omat heinät (helpommin sulavaa lehtevää ja pehmeäkortista kuivaheinää) ja se auttoi sen vatsaan. Tallipaikalle tulee näin enemmän hintaa (hinnanalennusta täysihoitopaikasta ei tässä tapauksessa satu, mutta saadaanpa ainakin säilyttää omia heiniä tallin heinäsuojassa).

Siinä onkin syy miksi ratsutushaaveet siirtyivät myöhemmäksi, alustavasti ensi kesän suunnitelmiin.

Onhan ruuna peruskoulutettu, mutta lisää rentoutta, tasapainoa ja rauhallisempaa tahtia lähdetään hakemaan nyt kun ruuna ei enää saa kohtausta jo siitä kun sen selkään mennään.

Oma kuntoni on sairasloman myötä varmaan romahtanut. Tuntuu oudolle kun on viimeiset vuodet paahtanut tallitöissä niin tiukkaan tahtiin että kunto on ollut huipussaan. Leikkauksen jälkeen käsi oli pitkään niin kipeä ja alkuun pitkään hankalassa kantositeessä, että liikkuminen jäi pakollisiin (selityksen makua) ;).

Nyt sairasloma on kohta loppusuoralla ja kättä saa jo harjoittaa enemmän. Helppoa se ei tunnu olevan, liikeradat on vaikea saada takaisin ja käsi kipeytyy jo tässä koneella kirjoittaessa.

Jännittää satulaan nouseminen, miten kipeää se mahtaa tehdäkään... Mutta sen näkee sitten. Kesään mennessä käden pitäisi olla "kunnossa", toivotaan niin!