On vierähtänyt hetki etten ole ehtinyt päivittää blogia. Kerrotaanpa siis uusimmat kuulumiset.

Marsulapset ovat varttuneet luovutusikään ja niistä kolme poikaa, lempinimiltään Punapöksy, Raitapaita ja Musti lähtivät uuteen kotiinsa tiistaina tasan 5 viikon iässä (marsujen luovutusikä). Emomarsu ei imetä poikasiaan pitempään kuin 3 viikkoa, joten luovutusiässä marsulapset ovat jo aika itsenäisiä. Pojat olivat saaneet yöpyä omassa häkissä keskenään pari yötä ennen luovutusta.

Olin iloinen että ne lähtivät kaikki samaan kotiin, mikä teki muutoksesta niille huomattavasti lempeämmän. :)

Kotiin jäi vielä kaksi tyttöä Perhoskorva ja Pikkumusta. Perhoskorva saa jäädä meille, Pikkumusta lähtee uuteen kotiin sopivan löydyttyä. Yksinäiseksi marsuksi sitä ei myydä, vaan toisen tyttömarsun kaveriksi.

Annan myös mukaan kirjalliset hoito-ohjeet ja tuttua pellettiä, millä pääsee alkuun.

Nyt ulkona kasvaa jo hiukan vihreääkin, kevään ensimmäisiä herkullisia voikukanlehtiä on maisteltu.

Ikkunalla kasvattelen myös jotain marsuille: persiljaa, rucolaa ja salaattia sekä ohranorasta. Ohraa onkin jo syöty monena viikkona sitä mukaa kun se kasvaa.

Marsut telmivät iloisesti jaloitteluaitauksessa, poikasista on tullut jo paljon vahvempia ja painoakin on kertynyt nopeasti.

Ohessa muutama kuva marsulapsista. :)

Tytöt Pikkumusta ja Perhoskorva kivellä, pojat taustalla. :)

Tytöt Pikkumusta ja Perhoskorva

Musti syö porkkanaa. :)

Perhoskorva, joka jää meille <3

Kuva pesämökistä, kun lapsia ei oltu vielä vieroitettu. Tästä kuvasta näkee, miksi "perhoskorva" sai hassun lempinimensä. ;)