Silinteri on kasvatettu ravuriksi, mutta sillä ei ole ajettu kilpaa. Sen ajo-opetus epäonnistui, ruuna oli kärryjen edessä niin holtiton pikajuna. Vaikka se oli varsana opissa tunnetuilla ravimiehillä, ei yhteistyö alkanut sujua. Yliherkkä luonne, vahva pakoreaktio ja herkkä suu josta kiskominen vain lisäsi paniikkia ja vauhtia teki lopun sen ravurin urasta jo alkuunsa. Siinä vaiheessa lupaavansukuinen ruuna oli myyty osuuksina kimpparavuriksi, joten se oli aika pettymys osaomistajilleen. Viisivuotias ruuna asusteli pihatossa nuoremman orivarsan kanssa, eikä sillä tehty mitään.

Sattumalta menimme katsomaan sen pihattokaveria, jota tarjottiin tarpeettomana myyntiin. Päätimme ottaa letkeän kaksivuotiaan talliimme ja samalla kuulimme että Silinteri on lähdössä teuraaksi. Siltä seisomalta teimme tarjouksen näppärän näköisestä pikkusuokista. Se ei kuulema ollut myytävänä... Mutta pyysimme harkitsemaan. Meillä ruunasta tehtäisiin harrasteratsu ajan kanssa, ehkä se onnistuisi kun siitä lajista ruunalla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia. Minulla ja sisarellani taas on nuoruudesta asti vankka kokemus juuri ex-ravureista ja niiden ratsuopetuksesta perustasolle.

Seuraavana päivänä saimme puhelinsoiton, osakkaat olivat suostuneet antamaan ruunalle vielä mahdollisuuden. Haimme sen kotiin samalla autolla kun pikkuorin, jonka elämä oli myös ollut vaakalaudalla.

Pojat pääsivät viettämään maalaiselämää kotitallillemme Ruovedelle, jossa meillä oli toistakymmentä hevosta.

Silinteri sai hyvin rauhallisen alun ratsunhommiin. Se vietti enimmäkseen aikansa parin hehtaarin laitumella muiden hevosten seurassa, vapaalla heinällä ja välillä kirmaillen.

Ratsuopit aloitettiin satulaan totuttamisella ja talutusharjoituksilla. Jarrut meinasivat unohtua siinäkin, joten opettelimme porkkanapalkalla kuuntelemaan ihmistä ja pysähtymään äänellä. Poika oppikin todella nopeasti.

Ratsastaja ei aiheuttanut sille järkytystä, saihan se hyvän palkan sietäessään ihmistä pienen hetken satulassa.

Tässä kuvassa Silinteri menee jo varsin rennosti, ihan ensimmäisillä ratsastuskerroilla sillä oli taluttaja pääpuolessa hillitsemässä sen menohaluja ja ratsastajan rooli oli vain "ylimääräinen paino selässä". Pahoittelen myös ratsastajan velttoa istuntaa... Ainoa tuonhetkiseen selkään sopiva ponisatula ei ollut omalle istunnalle ihanteellinen ja jalustimetkin lyhyet. :) Huomatkaa mikä lihasköyhä silakka, 5-vuotiaaksi suokiksi!

Sen jälkeen selässä käytiin pari-kolme kertaa viikossa ja siitä tuli ruunalle mieluisa asia. Se oli aina ensimmäisenä portilla vastassa, olisiko ihmisellä sille jotekin mukavaa puuhaa.

Kolme kuukautta myöhemmin ruuna toimi asiallisesti ratsuna, olihan se vielä hiukan vireä ja hätäinen toisinaan, mutta kentällä jo oikein rento ja haki oikeaa muotoa luonnostaan. Se oli alusta asti myös todella notkea ja tasapainoinen.

Maastossa se alkuun olisi tykännyt mennä jonon ohi, kun toiset olivat sen mielestä hitaita. harjoittelimme maastoilua säyseän Leimu-ruunan kanssa ja Silinteri lähti mielellään maastoon yksinkin. Se oli jo oikein rauhallinen myös maastossa.

Laukat nousivat helposti ja sen laukka pyöri hyvin. Ruuna tuntui tahdikkaalta ja niin lupaavalta, että kun siitä tehtiin ostotarjous, myimme sen tavoitteellisemmalle ratsastajalle projektiksi.

Silloin elämäntilanteemme oli muuttunut, kaikki muutkin hevoset menivät myyntiin muuttaessamme kaupunkiin yritystoiminnan päätyttyä.

Oli vuosi 2010 kun Silinteri vaihtoi omistajaa. Jäin kuitenkin seurailemaan sen vaiheita ja ikäväkseni huomasin, että ruuna ei jäänyt ostajalleen vaan vaihtoi omistajaa nopeasti. Sen jälkeen sen omistaja vaihtui vielä useamman kerran kahden vuoden aikana. Kun sen myynti-ilmoitus sitten osui silmiini v.2012, päätimme siskoni kanssa hakea sen takaisin "kotiin". Myynti-ilmoituksessa ruunaa kuvattiin kuumaksi ja sopivaksi "ihmiselle joka pärjää kaikissa tilanteissa".

Haimme Silinterin Lokakuussa 2012 ja se pääsi silloisen työpaikkani islanninhevoslaumaan, johon se sopeutui heti. Silinteri on aina tykännyt muista hevosista, varsinkin varsoista, joiden leikittäjäksi se heti pestautuikin.

Ratsuna ruuna oli mennyt takapakkia, vaikka se oli saanut peruskoulutuksen ammattiratsuttajalla. Uskon että siltä oli vaadittu liikaa liian pian, eikä sen pää kestänyt stressiä. Se oli kireä kuin viulunkieli ja jatkuvasti lentoon lähdössä.

Ensimmäisen kuukauden aikana sen selässä tuskin käväistiin. Sen suupieli oli rikki eikä sitä oltu enää ratsastettu edellisessä kodissaan viime aikoina.

Kun suu oli kunnossa, kokeilin sitä kentällä ja se ampaisi matkaan heti kun selkään kiipesi, kuuntelematta mitään muuta kuin kääntäviä apuja. Se juoksi kauhun vallassa itsensä hikivaahtoon. Pysähtymään sitä ei saanut, ei edes aitaa päin. Lopulta hyppäsin alas hiljaisessa vauhdissa, suoraan jaloilleni ja hevosta karkuuttamatta.

Sen jälkeen aloimme maastakäsittelyjakson, jona aikana hevosta alettiin hieroa. Sen jokainen lihas oli kauttaaltaan kireä, selän ja kaulan lihakset kuihtuneet ja se oli pahasti vino.

Tiesin että meillä on edessä niin pitkä taival, ettei mitään tavoitteita vielä asetettu. Ainoa päämäärä oli luottamuksen palauttaminen ihmiseen.

Nyt Silinteri on ollut meillä siis pari vuotta tuon jälkeen. Tuloksia on saatu aikaan, luottamusta on syntynyt. Vaikka eteneminen on ollut kovin hidasta, meillä on nyt sentään hevonen joka pystyy kävelemään maastossa pitkin ohjin ja rentona ja toimii kentällä kaikissa askellajeissa.

 

Ruuna on myös huomattavasti suorempi eikä pureudu enää koskaan toiseen ohjaan. Sen jalat kuvattiin Teivossa ja etupolvien pieni tulehdus hoitui kortisonipiikeillä ja levolla. Myös hampaiden raspaus teki hyvää.

Varusteissa löytyi sille mieluinen aurigan kk-ultra-kuolain, nikkelitön kolmipala, joka ei ärsytä suuta. Ruuna hyväksyykin nyt kuolaintuntuman, mitä se ei alkuun hyväksynyt pienissäkään määrin. Jo ohjien kokoaminen käteen sai sen ennen karkaamaan alta.

Satulana meillä on USG, vaihtokaarellinen ja hyvin selkään sopiva pehmeä nahkasatula Satulasopin satula-autosta.

Kuva keväältä 2014, ollaan juuri muutettu nykyiseen tallipaikkaan maneesitallille. Ulkokentällä ruuna innostuu päästelemään paineita, vaikka hiekka on siinä aika raskasta. Se antaa kyllä hyvin kiinni laukasta, mutta sen päälle tuntuu tekevän hyvää se että se saa n. kerran viikkoon päästellä höyryjä... ;)

Vauhti on edelleen reipasta, mutta enää ei hevosen katse ole epätoivoinen, se ei kiidä menemään suu auki ja silmänvalkuaiset vilkkuen. Se luottaa tuttuihin ihmisiin, mutta vieras ratsastaja saa sen alkuun edelleen hermostumaan ja pakenemaan.

Sen selässä on käynyt pari kertaa ratsuttaja. Ensimmäisellä kerralla se hyppi laukkaa paikallaan loputtomasti ja pyrki pakoon. Ratsuttajan sanat kuuluivat "Tähän hevoseen täytyy luoda suhde ja puhua sille paljon, se menee ihan omiin maailmoihinsa kun jännittyy, eikä kuuntele enää mitään. Tästä voi tulla ihan kiva käyttöön...Tuskin näyttöön."

Toinen ratsuttaja oli erityisen pehmeän linjan täti, joka käytti aikaa ystävystyäkseen ruunaan ja saikin siitä esiin rennon ja kauniisti peräänannossa liikkuvan hevosen.

Viime aikoina ruuna on saanut paljon lepäillä, koska olen itse sairaslomalla enkä saa ratsastaa vielä ainakaan kuukauteen olkapään leikkauksen takia. Ehkä se on hyvä Silinterillekin, se saa välillä taas nollata kaikki. "Kevätloman" jälkeen on hyvä taas jatkaa harrastusta. :)